Friday, March 9, 2012

Sosiaalisen median rajat Pekka Haaviston kampanjan mukaan


Kirjoitin taannoin vielä presidentinvaalien toisen kierroksen kuumimpaan aikaan sosiaalisen median vaikutuksista tällä hetkellä istuvan presidentin kampanjan tukena. Tarkoitus oli seurata tätä katsausta vastaehdokas Haaviston vastaavalla katsauksella. Kävi kuitenkin jotain hyvin mielenkiintoista: ähky! Sosiaalinen media näytti ehkä ensimmäistä kertaa minulle omat rajansa. Kyllästyin somen tuottamaan ilmiöön nimeltä Pekka Haavisto, tai vähintäänkin sen kaikkivoipaisuuteen.

Ei siinä, etteivätkö uudet kampanjointitaktiikat olisivat olleet vallankumouksellisia. Haavisto-liike herätti ennennäkemättömällä tavalla perinteisen politiikan ulkopuolisia piirejä tukemaan toista vaihtoehtoa ennakkosuosikin rinnalla. Puoluerajat rikkoutuivat, kun Vihreät onnistuivat häivyttämään itsensä tehokkaasti Haaviston taustajoukoista, kenties jopa hiukan häveten sitä kaksinaista roolia, jolla he sekä tukivat ehdokastaan että tiesivät oman hiljaisuutensa edesauttavan hänen menestystään.

Vihreät tietenkin kohottivat kannatustaan vaalien jälkeen, koska jo ensimmäisen kierroksen meriiteillä valattiin uutta uskoa vihreän poliitikon vaikutusmahdollisuuksiin ylipäätään. Kannattajajoukoista löytyi varmasti paljon uusia perinteisemmänkin politiikan toimitavoista kiinnostuneita ihmisiä. Kun kampanjointi on ohi, eikä valoletkusta tehty "kakkonen" enää loista uutisjutuissa, on keksittävä uusia keinoja vaikuttaa. Puolueeseen liittymiseen on ehkä tylsempi mutta kaikin puolin hyväksyttävä tapa edelleen tehdä politiikkaa. Haavisto tietenkin synnytti uusia vaikutusmahdollisuuksia, mutta ei niillä koko maan poliittista kenttää muokata. Mutta ainakin rintamalinjat on helppo erottaa tästä lähtien, kun horroksessa olleet, orastavat tulevat politiikan aktiivit tuotiin kentälle eri keinoin kuin aikaisemmin - uudeksi uusiutuvaksi voimavaraksi.

Ilmiön rajat todettiin kuitenkin, kun toisen kierroksen äänestysaktiivisuus tuli selville. Kukaan ei pystynyt noutamaan hävinneiden ehdokkaiden ääniä maaseudulta ja muualta kuin Facebookin ääreltä. Mediassa toitoteltiin molempien ehdokkaiden päälleliimattua pyrkyryyttä, kun nämä juoksivat pää kolmantena jalkana pohjoiseen ja itään. Haaviston kannattajat saivat kuitenkin positiivisen kuvan tästäkin kampanjavaiheesta suoraan älypuhelimiensa ja mäkkiensä ruutuihin, koska mikään ei tietyllä tavalla muuttunut. Harto Pönkä kiteytti saavutetun rajan auttamattoman luonteen toiveikkaille:

some voimistaa pienenkin joukon äänen niin voimakkaaksi, että se alkaa kuulostamaan isomman ryhmän ääneltä. (Lähde)

Vaikka Haavisto ehkä voittikin Facebook-vaalit, vähintään aikaansaaden huikean tasaisen taistelun, some ei ratkaise reaalipolitiikkaa. Haavisto voitto nettigalluppeja, ärsytti Facebookissa majailevia status-päivityksissä, oli läsnä kaikkialla siellä, missä Haaviston läsnäolo huomattiin ja siitä kiiteltiin. Mutta some ei ole kaikkialla, eikä some ole yhtäkuin kansakunnan rivit kokonaisuudessaan. Äänestyspäätöksen takana on edelleen äänestyslipuke ja Suomen passin mahdollistama yksi ääni, monta miljoonaa kertaa. PicBadge-palvelussa luodut Haavisto-pinssit profiilikuvissa eivät tuoneet Haavistolle voittoa. Tiedän ihmisiä, jotka avoimesti symppasivat ehdokasta somessa, lopulta jättäen äänestämättä häntä. Poliittiset realiteetit kyllä muuttuivat hiukan, mutta Haaviston kannalta eivät tarpeeksi.

--

Haavisto-ilmiö oli kunnon 'fad'. Muoti-ilmiö ei anna mielestäni käännöksenä sopivaa painotusta asiakysymyksille, joka leviää internetin mekanismien avulla nopeasti kansantietouteen. Ilmiö se ehkä on, mutta muoti on kausiluontoisuudestaan huolimatta mielestäni huono kulttuurimuoto korostamaan sen kertakäyttöisyyttä. Kertakäyttöisyys on muutenkin internet-aikana ihan poikkeuksellisen surkea termi. Harvemmin edes totuutta. Kun ilmiö on kerran syntynyt, sitä ei saa pois netistä pakottamallakaan. Haaviston kampanjan jälkimainingeissa ainoa aktiivinen toimija, joka voi kampanjaa jotenkin hyödyttää, ovat puolueaktiivit jotka etsivät siitä sanomalleen/liikkeelleen uutta nostetta. Liikettä vastaan hyökkääminen, saatika sen arvopohjan tai "muoti-ilmiömäisyyden" kritisoiminen on tehtävä, johon kukaan järkevä ei ryhdy. Streisand-vaikutus toimikoon muistutuksena sille, että huono julkisuus on julkisuutta sekin, mutta minkä tahansa ilmiön kieltäminen se vasta siivittääkin asian esille.

Wikipediaa vapaasti kääntäen 'fad' on käyttäytymismalli, joka kehittyy suuressa yhteisössä ja johtaa yhteisölliseen lyhytaikaiseen intoon, koska käyttäytymismalli nähdään hyväksyttävästi. Suurin piirtein vertaiskuvallisesti näin: Pekka Haavistoa saa äänestää, vaikka hän on asioita x, y ja z. Pekka Haavisto on pienen puolueen ehdokas, mutta voimme seurata hänen taustajoukkojensa mallia ja antaa hänelle tukemme erinäisin keinoin. Me luomme innovatiivisen uuden tavan promotoida Haavistoa ja hivuttaudumme medioihin, jotka eivät ole perinteisiä politiikan kanavia. Eivät välttämättä medioita lainkaan. Koska tukijoukot ajan myötä laajenivat ja liike ei kohdannut suuria vastareaktioita (ennen 2. kierrosta), fad levisi nopeasti.

Kampanjamuotoja on mahdotonta alkaa listaamaan tässä erikseen. Ilman minkäänlaisten hyperlinkkien tukea todettakoon, että ainakin seuraavia ilmiöitä tuli vastaan:

1) Ultra Bra palasi yhteen ja löi musadiggarit aivan älläkällä. UB:n uutta tulemista ei luvattu pysyvämmäksi, vaan kerrottiin bändin tehneen kaiken vain Haavisto-ilmiön takia. Myös eräänlainen 'fad', vaikkakin faneille unohtumaton sellainen. Monille tästäkin politiikan ilmiöstä tärkein tulos oli juuri tämä, suurehkon suomalaisyhtyeen comeback-keikka.

2) Ihmiset koristelivat ikkunoitaan Kakkos-numeroilla. He myös vetelivät lumikolalla satunnaisten ohikulkuteiden viereen suuria kakkosia, oli niitä sitten toimittajat valokuvaamassa tai eivät.

3) UB oli vain yksi kulttuuriväen aikaansaama ilmiö. Tämän lisäksi muutkin tahot kokoontuivat yhteen Haaviston takia. Kaupunkeja oli lukuisia, välillä mukana oli ehdokas itse, useimmin ei, mutta tärkeintä oli että suuret nimet olivat paikalla tukemassa ja ihmiset saapuivat paikalle. Tapahtumista tiedotettiin somen kautta, tietenkin.

4) Ruohonjuurikampanjaväki leipoi kakkos-pipareita ja jakoi niitä flaikkujen ohessa. Piparin syöminen Haaviston kampanjan tueksi johdatti kaksimieliset päät toivottomaan kehäpäätelmään siitä, mikä on hauskaa, mikä mukahauskaa, ja mikä ilmiselvää. Ilmiselvää oli se, että loppupeleissä Kakkos-aspektin valjastaminen onnistui osaltaan vapauttamaan hiukan seksuaalisen suuntautumisen stigmaa. Kukkahattutädit eivät ainakaan merkittävästi reagoineet Pentti Jarlan tukisarjakuviinkaan. Kaksimieliset internet-ajan vitsit sekä riisuttiin aseista että valjastettiin kampanjan käyttöön siitä määrin missä mahdollista.

5) Haaviston vaalikassaa kerrytettiin internetin välityksellä mainoskohtaisesti. FB-käyttäjät ehdottivat keräyskohteita, niitä käytettiin, ja niitä toteutettiin. Ihmiset lahjoittivat rahaa ylpeinä mainosspottiin, jota pyöritettiin MTV3:n suosituimman viihdeohjelman mainoskatkolla. Ihmeidentekijät-yhteisö oli osoitus konkreettisesti vaalikampanjaa tukevasta yhteisöstä, joka edesauttoi Haaviston agendaa kuluttamatta pääkampanjaorganisaation voimavaroja.

.. tärkein kaikista kuitenkin on tämä:

6) Monet näistä ilmiöistä ovat jo unohtuneet kansan mielissä. Minäkin olen jo varmasti unohtanut vaikka mitä, tai en ole jaksanut enää mainita lisää tässä erikseen.


Vihreiden nousu ja Haaviston kohonnut profiili varmasti ovat plus-sarakkeessa kampanjan etuina. Ehkäpä myös somalikysymyskin saa entistä neutraalimman sävyn poliittisessa keskustelussa, kun vaikean ulkopoliittisen kriisin sovittelu on saanut tunnetut kasvot. Istuvaa presidenttiä lukuunottamatta, Haaviston kasvot ovat varmasti muutenkin maan miellyttävimpien poliitikko-kasvojen Top-listoilla korkealla.

Tämä 'fad' on kuitenkin vaarassa haihtua osaksi suurta internetin historiaa, joka laajenee päivittäin kattamaan menneitä suuria tapahtumia, suurten tapahtumien nyansseja, ja yksityiskohtia tapahtumien takana, joilla ei ole merkitystä ennen kuin joku nostaa ne esille. Helsinki-kirjat julkaisee kirjan Haaviston kampanjapolusta, ja kenties sen myötä tehtävä materiaalinkeruu on viimeinen osa alkuperäistä ilmiötä, muoti-ilmiötä, 'fadia', liikettä, miksi ylipäätänsä Haaviston suosion pohjalla viriäviä uusia someen pohjautuvia sävyjä sitten voikaan kutsua. Istuvan presidentin taipaleesta kirjoitetaan kirjaa myös mutta ehkä voidaan viitata kintaalla sille ajatukselle, että sen sivuilta löytyisi tämän aihepiirin suhteen paljastavampia ja mielenkiintoisempia pointteja. Tärkeää on kuitenkin se, että molemmat kirjat kirjoitetaan. Muuten jäisi paljon ilmiötä eittämättä raportoimatta ja säilyttämättä jälkipolville.

No comments:

Post a Comment