Ystävyysautomaatti

Kuva: Maxo / Wikimedia Commons

Facebookin uudistumishalu, joka juontuu tarpeelle monetarisoida tuotetta enemmän ekspotentiaalisesti ja vähintään normaaliin tahtiinsa sitä kehittäen, on tuottanut uuden uutisen. "Uusi" ominaisuus tuottaa taas uuden tavan selata ihmisten Facebook-sivuja ja tällä kertaa informaatio näyttää ryhmittyvän yhteisten sivujen muotoon.

Nopea ennättää todetta että ähäkutti, tämä on jo vanha juttu! Kohun ei tulisi olla kohu ollenkaan, ja aiheesta on huolestuttu väärin. Mielestäni tällaisen ominaisuuden tuottaminen ja muokkaaminen voidaan lanseerata nyt entistä suuremman haloon tukemana kuin vuosi pari sitten. Samalla kun palvelun merkitys ja tiedostaminen elämässämme kasvaa, tunnistamme näitä palveluominaisuuksia ja niiden merkityksellisyyden entistä voimakkaammin.

Oletuksena taitaa olla se, että Facebook on sosiaalinen media, ja sosiaalisen median tarkoituksena on kehittää tapoja, joilla voimme olla sosiaalisia sen piirissä. Looginen ratkaisu on toteuttaa uusia ominaisuuskokeiluja, tavoitteena tehostaa ihmisten välistä kommunikaatiota internetin välityksellä. Facebook on jatkuvasti ympärillään pyörivästä skandaaliuutisoinnista huolimatta standardi joilla mittaamme tuttavuuden rajoja. Englannin kielen sana "acquaintance" ei ole mielestäni koskaan kääntynyt some-ajassa tarpeeksi sulavasti suomeksi, ja sitä tarvittaisiin nykyään kuvaamaan ystävyyden määritelmän muutoksia. Facebook-kaverit ovat ehkä kavereita määritelmän mukaan, mutta sanan konkreettinen merkitys on kärsinyt sen takia inflaation ja merkityksensä. Mielummin myöntäisin olevani vaikka 500 ihmisen tuttava.

Jos keskitymme niputtamaan ihmissuhteitamme Facebook-palvelun sisäisen formaatin mukaan, olemme  vertauskuvauksellisesti jossain vanhanaikaisten valokuva-albumien maailmoissa. Luomme zuckerbergiläisen palvelunkehitysvimman armoilla julkisen valokuvakirjan yhteydestämme, joka on teoriassa kaikkien luettavissa. Herää kysymys siitä, millainen ihminen olisi halunnut jakaa vaikka 15 vuotta sitten parisuhteestaan keräämään valokuvakansion sisällön sille tyypille, jonka tapasi kerran juhlissa ja lisäsi facebook-kaverikseen. Riittävän tärkeiden, aitojen ja perinteisten - suorastaan konservatiivisten ystävyyssuhteiden muodostuessa tällaiset asiat voisivat ehkä tulla kysymykseen. Mutta eikö tällaisten suhteiden vaaliminen vaadi myös kommunikaatiota ilman mediaa, valokuvien katselun sosiaalisen dimension? Voin toki olla myös kysymyksenasetteluni kanssa dinosaurus. Kenties tämä on pian se ainoa sosiaalinen dimensio jossa tulkitsemme ihmissuhteitamme. Ainakin some-palvelut haluaisivat näin. 

Minua kuitenkin arvelluttaa: haluammeko avata yksityisyytemme automatisoidusti? Jokainen some-palveluittemme uudistus lähinnä haastaa meidät määrittelemään, missä kulkee toivotun automaation raja. Koska tietenkin me haluamme automatisoida oman representatioomme sosiaalinen media portinvartijanamme, ja haluamme avata yksityisyyttämme. Haluamme kuitenkin myös hallita sitä, ja sitä miten persoonamme vartiointi toteutetaan ja kenet päästetään läpi. Vaikka tuottaisimme modernin kuvakirjan valokuvistamme, digitaalisesti ja tilaustyönä, haluamme varmastikin säädellä sitä, kuka kuvakirjaa kanssamme katselee. En minäkään halua, että tuikituntemattomat lukevat vieraskirjaani. Tärkeintä siinäkään kirjassa kun ei ole ne numerot ja päivät, vaan ne muistot kirjoittamisen hetkistä, ja tuntuu triviaalilta tuottaa internettiin materiaalia. 

Mukailen P. David Marshallin ajatuksia modernin mediaympäristön representaatioista ja niistä muodostetuista narsismin piirteistä. Facebook on jokaisen pikkupoliitikon, imagonhallinnan amatöörin ja yksityisyys-problematiikkojen tietäjän oma pieni leikkikenttä. Olimme läsnä sitten miten halusimme, olemme silti läsnä tietoisesti ja olemme tietoisesti luoneet itsestämme representaation. Mitä syvemmälle integroidumme somen syövereihin, näemme yksityisen ja julkisuuden paineiden vaakakupeissa yhä enemmän lastia - käytön hyödyt ja haitat kilvoittelevat keskenään. Jokainen tällainen laajasti käytetyn palvelun innovaatio on kuin pieni paino, joka lopulta asettuu vaa'an jommalle kummalle puolelle, ja me joudumme säätämään vaakakuppeja tasapainoon. Harva enää uskaltaa kuitenkaan vaakaansa kokonaan hylätä, koska lähes jokaisella on sellainen ja mistäpä me sitten puhuisimme? Sopeudumme ja opettelemme kontrolloimaan representaatioitamme entistä vainoharhaisemmin.

Mitä käteen jää? Jälleen yksi uudistus joka markkinoidaan ja esitellään dramaattisena, palvelun käytettävyyttä (lue: kannattavuutta) parantavana ominaisuutena. Joka myös tuomitaan palvelun käyttäjien keskuudessa, johtaen joko sen muokkaamiseen, peruuttamiseen tai passiiviseen integroitumiseen tavalla, joka ärsyttää juuri sen verran että tyydymme vain säätämään vaakaamme. Miljardi ihmistä tekee sitä yhtä aikaa, joten kenties se onkin se yksi asia, joka sosiaalisessa mediassa meitä yhdistää, ja joka kaupallisessa palvelussa pysyy vakiona. Kehitystä kehityksen vuoksi.

Seuraavaa painoa odotellessa!

Luettavaa: 
Marshall, David P. 2006. "New media - new self. the changing power of celebrity." Teoksessa The Celebrity Cultural Reader.

Pinnan alta löytyy poliitikon ihmisyys

Gradun tekeminen on syönyt kaiken vapaa-ajan blogikirjoittelulta mutta tietty kykenemättömyys tiivistää tätä Per-looks -ilmiötä, joka velloi ainakin vielä eilen ja tänään internetissä ihan medioiden kärkipaikoilla, johonkin kivaan meemiin, pakottaa minutkin pohtimaan asiaa ihan kunnolla.

On jotenkin vaikeaa käsitellä sitä faktaa, että Per-looks löysi paikkansa Ylen uutisten polttavimpien aiheiden joukosta, EU-politiikan ja Nokia-surunäytelmän seassa. Uutiskynnystä ei ole edes ylitetty hivuttamalla, vaan ilmiö on kuin trampoliinilla ponnahtaen noussut puheenaiheeksi aivan kaikkialla. Se lähti liikkeelle minun tapauksessani irkistä, sen jälkeen se tuli vastaan Facebookissa, ja periaatteessa pian oli jo vaikeaa edes osoittaa mistä tuo vyöry oli lähtenyt tsunaminomaisesti liikenteeseen. Jotenkin pisti silmään, miten juuri vähän aikaan sitten yksi toinen suomalainen poliittinen meemi oli syntynyt, ja sitä oli tulkittu perinteisessä mediassa täysin väärin. Siinä missä väärästä tulkinnasta ja siitä virinneestä keskustelusta syntyi selkeä draaman kaari, jossa yksi viesti muuttui toiseksi, Per-looks tuntuu nyhjäävän tyhjästä keskusteluissa ikiliikkujan tavoin.

Tietenkin skuuppi-uutisointi hakee nyt kuumeisesti tumblr-tilin omistajaa kommenttien toivossa, mutta paljon mielenkiintoisempaa on mielestäni tässä reitti, jota mukaillen tällainen meemi on syntynyt ja nyt ikään kuin saavuttanut tunnustuksensa lakipisteen, sinetöiden samalla oman kohtalonsa. Kyseessä lienee samansukuinen ilmiö kuin Chuck Norris siteeraamassa Chuck Norris -sitaatteja, vaikkakaan ei niin tunnistettavasti.

Hel-looks tiedetään jo niin pitkän ajan takaa katumuodin uraauurtavana Web 2.0. -pohjaisena sivustona, että sen menestyksen analysointi vaatisi varmasti minulta lähdeviitteitä ja statistiikkoja tieteenaloilta, joista minulla ei ole aavistustakaan. Mutta Hel-looks ilmiönä on mielenkiintoinen, koska se rohkaisee subjektiivisiin havaintoihin. Se, mikä tekee siitä ilmiön, ja millaisen ilmiön, pohjaa pitkälti jokaisen omaan asennoitumismaailmaan. Samalla se kehystää ja valmistaa myös kohtaamaan per-looksin ja kaikki sen "äpärälapset", joita linkitän tämän tekstin päätteeksi ikäänkuin ylistämään vapaan assosiaation kaarta. Vaikka dramatiikka näistä esimerkeistä onkin jo hävinnyt ensimmäisen ärsykkeen jälkeen.

Hel-looks näyttää meille kuvia helsinkiläisistä katujen kulkijoista. Periaatteessa nämä ihmiset ovat päätyneet erottuvuutensa takia näytille galleriaan, joka alleviivaa heidän muodikkuuttaan, ja myös "erilaisuuttaan". Siinä missä monille muodin kautta luovuuttaan toteuttaville Hel-looks on vapauttava voima, irrallaan photoshopin ja nelilukuisten hintalappujen vaaterekeistä, on se monille muille kuriositeettigalleria, joillekin jopa friikkishow: Mitä eriskummallisempi, sen parempi? Se herättää sekä ihastusta että huvittuneisuutta, joskus tasapuolisestikin. Linkit kuviin keskustelufoorumeilla ovat yleensä niitä, jotka hymyilyttävät eniten sekä hyvässä että pahassa. Toisaalta voisin kuvitella lähes jokaisen hiukankin narsistisen ja omaperäisellä pukeutumisellaan statementtejä hakevan ihmisen toivovan pääsevän osaksi tällaista ilmiötä, vieläpä sen suurimman nosteen aikana. Kukapa ei haluaisi olla osa jotain uutta ja mielenkiintoista.


Moni miettii varmasti, mikä saa Hel-looksin suodattamaan nykyään valokeilaan toivovista ihmisistä ne, joilla on sivuilla paikkansa, siinä missä toisilla ei. Minä ainakin pohdin sitä juuri nyt, lähipäivien tapahtumien innostamana. Kenties koko sivusto elää nyt olemassaolonsa parasta aikaa, kun se on päässyt aallon huipulta takaisin some-palveluiden ja muotiblogitodellisuuden massaan, osaksi systeemiä. Sen funktiot toimivat aina kuten ennenkin, mutta kukaan ei jaksa enää naljailla.

He, jotka aikoinaan jaksoivat nauraa, nauroivat samalla myös itselleen. Eikä sillä ole mitään tekemistä sen kanssa, että jollain tyypillä on hame (!) päällään! Ystäväni ja nettituttuni nauroivat hel-looksin sisällölle, koska tunnistavat muoti-ilmiön - siis muodin itsessään - johon he törmäävät välillä itsekin vaatehyllyillä. He työntävät nämä ajatukset tuolloin välillä syrjään, välillä taas tehden kaupallisen, mielihyvää tuottavan ostospäätöksen: muoti on kuitenkin aika monelle erottautumisen väline, oli valintojen takana millaiset motiivit tahansa - hinta-laatu-suhde, ekologisuus, väri, tylsyydestä erottautuminen, tiettyyn ympäristöön sopeutuminen, tai ihan vain miltä se näyttää. Hel-looksissa ihmisiä viehättää suureksi osaksi ne omat luonteenpiirteensä, joita he ajatuksissaan huomaavat selaillessaan värikkäästi ja jännästi pukeutuvien potretteja. He saattavat pohtia, missä pisteessä he voisivat olla sivulla itsekin näytillä.

Hel-looks herättää ajatuksia, on helppokäyttöinen ja yksinkertainen toimi-idealtaan, ja ennen kaikkea hitti, osa suomalaista populäärikulttuuria. Mutta miten matkaamme tästä per-looksiin? Pohjaksi tälle paikasta a paikkaan b -kuvaelmalle tuon esille yhden välietapin, Landelooksin, jota ei valitettavasti enää päivitetä. Harva kyseistä sivua tosin enää välttämättä kaipaakaan, koska se vain alleviivaa tehokkaasti imitoimansa ilmiön olennaisuudet, ja puki ajatuksemme sanoiksi. Loppupelissä Hel-looksinkin tavoin kyse on vain toimivasta internet-sivun ideasta, ja sittemmin helposti tunnistettavasta formaatista. Siinä missä Landelooks toimii wordpressissä eikä ole välttämättä ulkoasultaan yhtä "sleek" kuin esikuvansa, perusfunktiot toteutuvat samalla kaavalla. Kuva ja selitys. Toisaalta Landelooksissa selitykset kuvien rinnalla valuvat ironiaa, joka lähes pakottamalla alleviivaa sen hiukan tekotaiteellisen tavan, jolla Helsingin urbaanit nuoret ja nuorekkaat kuvaavat tyyliään ja palvovat ties mitäkin kuuminta indie-bändiä tai sitä vuosikymmentä, jonka teemabileistä on ollut piireissä pisin aika. Niitä ilmiöitä, jotka vain sattuivat pyörimään päässä sinä aamuna, kun kuvaa oltiin menossa ottamaan jonnekin, yleensä Flow'hun. Määritelmiä kaikki tyynni. Landelooks alleviivasi tämän kaiken, ja sai aikaan yhden naurahduksen, mutta löytämällä olennaisen ja esitellen sen, se oli silti ennen kaikkea one-trick pony. Ja se siitä.

Nyt kun per-looks on julkaistu, siitä on kohkattu ja se on herättänyt ajatuksia, joita netti on nyt pullollaan. Sivu tekee milloin mitäkin, yleisimmin irvailee ja leimaa, vaikka periaatteessa se ei itsessään pidä sisällään senkään vertaa sisältöä, mitä Hel-looks tai Landelooks aikoinaan formaateissaan. Silti se kertoo omista arvomaailmoistamme enemmän kuin haluaisimmekaan. Sen tulkitsemisen kautta syntyy sen uutisarvo. Jotenkin ajankuvan hengen sinetöi huomio siitä, kuinka kunnallisvaaliehdokas - vieläpä emeritus-professori - on tokaissut tyyppien kuvissa näyttävän karmeilta, ja sitten onkin tullut paha mieli, ja anteeksipyyntö. Mutta vahinko on jo tapahtunut, kun yksi ihminen on muotoillut sanoiksi omalla suullaan satojen, jopa tuhansien somessa pyörijöiden ensireaktion. Kukapa tästä ei loukkaantuisi, vielä loukkaantumisen kulta-aikana.

On kenties urbaanin kaupungilaisen onni, että tämä meemi saattaa olla tuomittu kuolemaan yhtä nopeasti kuin mikä tahansa häviävä uutisaihe - tai meemi. Tämän onnen takaavat bobhelsingihtävän kok-looks ja saletisti viimeksi kampaajalla käväissyt vih-looks, jotka saavat myös varmasti monet nauramaan yhtälailla kuin esi-isänsäkin, mutta vain hetken aikaa. Mikäli valtamediat kuvittelevat pystyvänsä lypsämään tästä välikohtauksesta pidemmänaikaisen uutisen, ovat he siinä väärässä. Me kaikki olemme jo tajunneet, mistä määritelmistä tässä on kyse. Nämä vihr-kok-mikälie-looksitkin vain odottivat itseään, koska niitä tarvitaan viimeistelemään koko ilmiö.

Rauhan halauksia loukkaantumisriskissä oleville tarjoaa Ingrid Äspock. (Portfolio)

Mutta tänään meillä on vielä käytössämme ikkuna omiin ennakkoluuloihimme, vaikka esimerkiksi seitsemän uutisten pääuutisaiheeksi se ei enää päässytkään (lähde: juuri nyt). Me tietenkin olemme kaikki erilaisia ulkomuodoiltamme, elämäntyyleiltämme ja kiinnostuksiltamme. Mutta onko mies ansainnut ilkkuen osoittavan sormen, jos hänellä on päällään Kiitos-paita, tai vaikkapa jostain selittämättömästä syystä kaulaliina sisällä? Kiitos-paitainen mies voi olla esimerkiksi luomuviljelijä, joka helpottaa ekologisesti kunnioitettavan elämän ylläpitoa ja tuottaa punavuorelaisen pöytään sitä luomubroileria, jota ei koskaan saada mistään. Vielä todennäköisemmin hassutukkainen persunainen elää elämäänsä kaukana blogosfäärien syövereistä suorastaan leppoisaa elämää, johon urbaani suorittaja ei pääse käsiksi kuin leppoistamalla, kirjojen tai blogien sekamelskasta ensin sen termin löytäen. Ja vastavuoroisesti, myös vihreä poliitikko voi tietää jotain elämästä maaseudulla.

Kenties meidän pitäisikin keskittyä enemmän siihen, että me olemme kaikki pohjimmiltaan ihmisiä, eikä tähän asiaan vaikuta se, miten Brysselissä voidaan ja miltä kantilta YT-neuvottelujen aiheuttamaa pahaa oloa tekee mieli purkaa netissä.. tai onko Kiitos-paita nolompi asia kuin vaikkapa iPad-addiktio. Siitähän tässäkin nyt taitaa olla pohjimmiltaan kyse. Ja tiedättekö, huijasin teitä hiukan, koska en linkitä enää mitään puolue-lookseja. Olette jo ne nähneet kaikki nämä ihmiset kaduilla kävellessänne. Vanha juttu.

Sosiaalisen median rajat Pekka Haaviston kampanjan mukaan

Lähde: Pekka Haavisto Facts

Kirjoitin taannoin vielä presidentinvaalien toisen kierroksen kuumimpaan aikaan sosiaalisen median vaikutuksista tällä hetkellä istuvan presidentin kampanjan tukena. Tarkoitus oli seurata tätä katsausta vastaehdokas Haaviston vastaavalla katsauksella. Kävi kuitenkin jotain hyvin mielenkiintoista: ähky! Sosiaalinen media näytti ehkä ensimmäistä kertaa minulle omat rajansa. Kyllästyin somen tuottamaan ilmiöön nimeltä Pekka Haavisto, tai vähintäänkin sen kaikkivoipaisuuteen.

Ei siinä, etteivätkö uudet kampanjointitaktiikat olisivat olleet vallankumouksellisia. Haavisto-liike herätti ennennäkemättömällä tavalla perinteisen politiikan ulkopuolisia piirejä tukemaan toista vaihtoehtoa ennakkosuosikin rinnalla. Puoluerajat rikkoutuivat, kun Vihreät onnistuivat häivyttämään itsensä tehokkaasti Haaviston taustajoukoista, kenties jopa hiukan häveten sitä kaksinaista roolia, jolla he sekä tukivat ehdokastaan että tiesivät oman hiljaisuutensa edesauttavan hänen menestystään.

Vihreät tietenkin kohottivat kannatustaan vaalien jälkeen, koska jo ensimmäisen kierroksen meriiteillä valattiin uutta uskoa vihreän poliitikon vaikutusmahdollisuuksiin ylipäätään. Kannattajajoukoista löytyi varmasti paljon uusia perinteisemmänkin politiikan toimitavoista kiinnostuneita ihmisiä. Kun kampanjointi on ohi, eikä valoletkusta tehty "kakkonen" enää loista uutisjutuissa, on keksittävä uusia keinoja vaikuttaa. Puolueeseen liittymiseen on ehkä tylsempi mutta kaikin puolin hyväksyttävä tapa edelleen tehdä politiikkaa. Haavisto tietenkin synnytti uusia vaikutusmahdollisuuksia, mutta ei niillä koko maan poliittista kenttää muokata. Mutta ainakin rintamalinjat on helppo erottaa tästä lähtien, kun horroksessa olleet, orastavat tulevat politiikan aktiivit tuotiin kentälle eri keinoin kuin aikaisemmin - uudeksi uusiutuvaksi voimavaraksi.

Ilmiön rajat todettiin kuitenkin, kun toisen kierroksen äänestysaktiivisuus tuli selville. Kukaan ei pystynyt noutamaan hävinneiden ehdokkaiden ääniä maaseudulta ja muualta kuin Facebookin ääreltä. Mediassa toitoteltiin molempien ehdokkaiden päälleliimattua pyrkyryyttä, kun nämä juoksivat pää kolmantena jalkana pohjoiseen ja itään. Haaviston kannattajat saivat kuitenkin positiivisen kuvan tästäkin kampanjavaiheesta suoraan älypuhelimiensa ja mäkkiensä ruutuihin, koska mikään ei tietyllä tavalla muuttunut. Harto Pönkä kiteytti saavutetun rajan auttamattoman luonteen toiveikkaille:

some voimistaa pienenkin joukon äänen niin voimakkaaksi, että se alkaa kuulostamaan isomman ryhmän ääneltä. (Lähde)

Vaikka Haavisto ehkä voittikin Facebook-vaalit, vähintään aikaansaaden huikean tasaisen taistelun, some ei ratkaise reaalipolitiikkaa. Haavisto voitto nettigalluppeja, ärsytti Facebookissa majailevia status-päivityksissä, oli läsnä kaikkialla siellä, missä Haaviston läsnäolo huomattiin ja siitä kiiteltiin. Mutta some ei ole kaikkialla, eikä some ole yhtäkuin kansakunnan rivit kokonaisuudessaan. Äänestyspäätöksen takana on edelleen äänestyslipuke ja Suomen passin mahdollistama yksi ääni, monta miljoonaa kertaa. PicBadge-palvelussa luodut Haavisto-pinssit profiilikuvissa eivät tuoneet Haavistolle voittoa. Tiedän ihmisiä, jotka avoimesti symppasivat ehdokasta somessa, lopulta jättäen äänestämättä häntä. Poliittiset realiteetit kyllä muuttuivat hiukan, mutta Haaviston kannalta eivät tarpeeksi.

--

Haavisto-ilmiö oli kunnon 'fad'. Muoti-ilmiö ei anna mielestäni käännöksenä sopivaa painotusta asiakysymyksille, joka leviää internetin mekanismien avulla nopeasti kansantietouteen. Ilmiö se ehkä on, mutta muoti on kausiluontoisuudestaan huolimatta mielestäni huono kulttuurimuoto korostamaan sen kertakäyttöisyyttä. Kertakäyttöisyys on muutenkin internet-aikana ihan poikkeuksellisen surkea termi. Harvemmin edes totuutta. Kun ilmiö on kerran syntynyt, sitä ei saa pois netistä pakottamallakaan. Haaviston kampanjan jälkimainingeissa ainoa aktiivinen toimija, joka voi kampanjaa jotenkin hyödyttää, ovat puolueaktiivit jotka etsivät siitä sanomalleen/liikkeelleen uutta nostetta. Liikettä vastaan hyökkääminen, saatika sen arvopohjan tai "muoti-ilmiömäisyyden" kritisoiminen on tehtävä, johon kukaan järkevä ei ryhdy. Streisand-vaikutus toimikoon muistutuksena sille, että huono julkisuus on julkisuutta sekin, mutta minkä tahansa ilmiön kieltäminen se vasta siivittääkin asian esille.

Wikipediaa vapaasti kääntäen 'fad' on käyttäytymismalli, joka kehittyy suuressa yhteisössä ja johtaa yhteisölliseen lyhytaikaiseen intoon, koska käyttäytymismalli nähdään hyväksyttävästi. Suurin piirtein vertaiskuvallisesti näin: Pekka Haavistoa saa äänestää, vaikka hän on asioita x, y ja z. Pekka Haavisto on pienen puolueen ehdokas, mutta voimme seurata hänen taustajoukkojensa mallia ja antaa hänelle tukemme erinäisin keinoin. Me luomme innovatiivisen uuden tavan promotoida Haavistoa ja hivuttaudumme medioihin, jotka eivät ole perinteisiä politiikan kanavia. Eivät välttämättä medioita lainkaan. Koska tukijoukot ajan myötä laajenivat ja liike ei kohdannut suuria vastareaktioita (ennen 2. kierrosta), fad levisi nopeasti.

Kampanjamuotoja on mahdotonta alkaa listaamaan tässä erikseen. Ilman minkäänlaisten hyperlinkkien tukea todettakoon, että ainakin seuraavia ilmiöitä tuli vastaan:

1) Ultra Bra palasi yhteen ja löi musadiggarit aivan älläkällä. UB:n uutta tulemista ei luvattu pysyvämmäksi, vaan kerrottiin bändin tehneen kaiken vain Haavisto-ilmiön takia. Myös eräänlainen 'fad', vaikkakin faneille unohtumaton sellainen. Monille tästäkin politiikan ilmiöstä tärkein tulos oli juuri tämä, suurehkon suomalaisyhtyeen comeback-keikka.

2) Ihmiset koristelivat ikkunoitaan Kakkos-numeroilla. He myös vetelivät lumikolalla satunnaisten ohikulkuteiden viereen suuria kakkosia, oli niitä sitten toimittajat valokuvaamassa tai eivät.

3) UB oli vain yksi kulttuuriväen aikaansaama ilmiö. Tämän lisäksi muutkin tahot kokoontuivat yhteen Haaviston takia. Kaupunkeja oli lukuisia, välillä mukana oli ehdokas itse, useimmin ei, mutta tärkeintä oli että suuret nimet olivat paikalla tukemassa ja ihmiset saapuivat paikalle. Tapahtumista tiedotettiin somen kautta, tietenkin.

4) Ruohonjuurikampanjaväki leipoi kakkos-pipareita ja jakoi niitä flaikkujen ohessa. Piparin syöminen Haaviston kampanjan tueksi johdatti kaksimieliset päät toivottomaan kehäpäätelmään siitä, mikä on hauskaa, mikä mukahauskaa, ja mikä ilmiselvää. Ilmiselvää oli se, että loppupeleissä Kakkos-aspektin valjastaminen onnistui osaltaan vapauttamaan hiukan seksuaalisen suuntautumisen stigmaa. Kukkahattutädit eivät ainakaan merkittävästi reagoineet Pentti Jarlan tukisarjakuviinkaan. Kaksimieliset internet-ajan vitsit sekä riisuttiin aseista että valjastettiin kampanjan käyttöön siitä määrin missä mahdollista.

5) Haaviston vaalikassaa kerrytettiin internetin välityksellä mainoskohtaisesti. FB-käyttäjät ehdottivat keräyskohteita, niitä käytettiin, ja niitä toteutettiin. Ihmiset lahjoittivat rahaa ylpeinä mainosspottiin, jota pyöritettiin MTV3:n suosituimman viihdeohjelman mainoskatkolla. Ihmeidentekijät-yhteisö oli osoitus konkreettisesti vaalikampanjaa tukevasta yhteisöstä, joka edesauttoi Haaviston agendaa kuluttamatta pääkampanjaorganisaation voimavaroja.

.. tärkein kaikista kuitenkin on tämä:

6) Monet näistä ilmiöistä ovat jo unohtuneet kansan mielissä. Minäkin olen jo varmasti unohtanut vaikka mitä, tai en ole jaksanut enää mainita lisää tässä erikseen.

Vihreiden nousu ja Haaviston kohonnut profiili varmasti ovat plus-sarakkeessa kampanjan etuina. Ehkäpä myös somalikysymyskin saa entistä neutraalimman sävyn poliittisessa keskustelussa, kun vaikean ulkopoliittisen kriisin sovittelu on saanut tunnetut kasvot. Istuvaa presidenttiä lukuunottamatta, Haaviston kasvot ovat varmasti muutenkin maan miellyttävimpien poliitikko-kasvojen Top-listoilla korkealla.

Tämä 'fad' on kuitenkin vaarassa haihtua osaksi suurta internetin historiaa, joka laajenee päivittäin kattamaan menneitä suuria tapahtumia, suurten tapahtumien nyansseja, ja yksityiskohtia tapahtumien takana, joilla ei ole merkitystä ennen kuin joku nostaa ne esille. Helsinki-kirjat julkaisee kirjan Haaviston kampanjapolusta, ja kenties sen myötä tehtävä materiaalinkeruu on viimeinen osa alkuperäistä ilmiötä, muoti-ilmiötä, 'fadia', liikettä, miksi ylipäätänsä Haaviston suosion pohjalla viriäviä uusia someen pohjautuvia sävyjä sitten voikaan kutsua. Istuvan presidentin taipaleesta kirjoitetaan kirjaa myös mutta ehkä voidaan viitata kintaalla sille ajatukselle, että sen sivuilta löytyisi tämän aihepiirin suhteen paljastavampia ja mielenkiintoisempia pointteja. Tärkeää on kuitenkin se, että molemmat kirjat kirjoitetaan. Muuten jäisi paljon ilmiötä eittämättä raportoimatta ja säilyttämättä jälkipolville.

Moderneja kampanjaideoita Sauli Niinistön tukena

Sosiaalisen median luonteelle ominaista on sisällön tuottajien ja kuluttajien välisen eron hälveneminen. Tästä on toiminut hyvänä esimerkkinä ne kaksi presidentinkampanjaa, jotka ovat saaneet jatkoaikaa vaalien toiselle kierrokselle. Tässä pieni tekemäni koonti ehdokkaan numero 6 kampanjamasiinan jännittävistä sivuhaaroista. Myöhemmin on myös tulossa Pekka Haaviston vastaavasta katsaus.

---

Sauli Niinistön teollisemmin valmistettu melkein-kaima, Pahvi-Sauli, on viihdyttänyt kansaa jo 6 vuotta sitten ja tehnyt tässä kampanjassa ansioikkaan paluun. Facebook-sivustolla pahvista kampanjamaskottia on tykännyt ja seurannut yli 1000 somen käyttäjää ja myös Pahvi-Saulille omistettu blogi on luotu kertomaan tarinaa sen matkailusta ympäri maita ja mantuja. Otsikkosivulla seikkailevat myös edustajat Männistö ja Grahn-Laasonen, joten ihan Amelién tontun kaltaista reissaajaa siitä ei ole tullut, tukijoukot ovat näkyvästi mukana ja pahvinen Sauli matkaa myös usein kuvien perusteella oikean Saulin kanssa. Virallisen kampanjan epävirallinen osa kulkee siis kätevästi virallisen kiertueen osana, eikä välttämättä edes haamuna koska virallinen matkaseurue on oikeasti nimekästä sorttia. Vaikka oikean ehdokkaan korvikkeeksi se ei tunnu välttämättä kauhean arvokkaalta. Kenties siis osana virallista kampanjaa huumoriarvoiltaan toimiva pahviversio ehdokkaasta ei ehkä aikaansaa parasta mahdollista reaktiota.

Saulin nimellä ratsastavat myös muutama muu kampanjaväline. Pahvi-Saulia pienempää Kahvi-Saulia kuvataan myös humoristissa tilanteissa kampanjataipaleen yhteydessä ja tätä tuntuu arvostavan hieman alle 200 Facebook-seuraajaa. Identiteettiongelmista tosin kärsitään hieman, kun monet yhteisösivun kuvat käsittelevät joko Cafe Niinistö -konseptin ahkeria kahvittajia eikä selkeästi valovoimaisempi Pahvi-Saulikaan pysy poissa kuvalisäyksissä. Toisaalta kampanjan päivitystyyli on sopivan rempseä osoittaessaan myös seuraajille kampanjan lempeämpää puolta Haaviston kampanjan kanssa yhteiskuvassa. Sivun omistaa muuten Jenni Haukio ja kampanjasisällöksi toivotaan myös ruohonjuuritason osanottoa. Pahvi-Saulinkin kanssa pääsee telmimään ja halutessaan tukemaan kampanjaväkeä omin otoksin. Oman pahvin kun voi ostaa Kokoomuspuodista 90 eurolla. Pienempi ja tätä kautta kenties käytännöllisempi sijoitus on kahviversio, jonka ovh on 15 euroa.

Hiukan monimutkaisempia konsepteja ovat Sauliberaalit ja Super-Sauli. Kokoomuksen nuorten liitto on osallistunut kampanjointiin tuottamalla Kokemäellä (vrt. Paavon mukien alkuperä!) muutamaa eri makua vaalilimonaadia, jonka menekkiä mitä ilmeisemmin edistetään erilaisissa tapahtumissa, Cafe Niinistöissä sekä tietenkin Facebookissa. Toimivaan some-markkinointityyliin limpparia voi voittaa, mikäli tykkää Super-Sauli-ryhmää ja osallistuu politiikka-aiheiseen visaan. Vielä tämä kampanja ei ole aivan valtavaa suosiota saanut reilun 200 tykkääjänsä voimin, mutta kisa-aikaa on vielä toisaalta jäljellä, tiedä vaikka ruohonjuuressa kiirisi pian huhuja limpparin hyvästä mausta ennen kampanjan loppua.

Sauliberaalit ovatkin sitten ehkä ilmiöistä mielenkiintoisin, vaikkakin ehkä hiukan hankalasti aukeava. "Puolueeksi" listattu ja perustamiskokouksessaan puheenjohtajakseen Alex Stubbin valinnut liike on kerännyt Tiedot-sivuilleen teesejä, jotka saavat ehkä muutamat kulmakarvat kohoamaan:

Sauliberaalin puolueen perustehtävänä on yhdistää Suomi ja suomalaiset suuren suvaitsevaisuuden sateenvarjon alle. Miksi? Koska yksi Suomi pärjää paremmin kuin monta.

On ihan ok tykätä Pekasta, Ultra Brasta, Paavon mukista ja mukisematta sen toisen Paavon bööstä - ja äänestää Niinistöä.

Sauliberaaleihin saavat kuulua kaikki. Myös ne, jotka eivät kuulu Sauliberaaleihin.

Sauliberaalien Suomella on tiukoissa tilanteissa testattu työtätekevä presidentti, jolla on kokemusta ja kykyä innostaa meidät toteuttamaan tämä Suomi.

Sauliberaalit tykkäävät avoimesti Pekka Haaviston virallista vaalikampanjaa, eivätkä muutenkaan kaihda astella niille vesille, joilla Haaviston kampanja on kunnostautunut aikaisemmin - kansaa yhdistävän tekijän esilletuomisessa. Timo Soinin kommentit Haavistosta ainoana ehdokkaana, joka ei ole hyökännyt Perussuomalaisia kohtaan, saavat vastinparinsa "puolueagendasta", jonka osana myös vastakkainasettelun aika on palannut olemaan ohitse ja kaikkia muita ehdokkaitakin saa sympata ja peukuttaa, kunhan vain äänestää sitä oikeaa. Maanläheistä ja lempeää imagoa tukee myös amatöörihengellä viimeistelty Sauliberaalien logo.

Sivunä luulisi sen sisällön perusteella helposti kansanliikkeen masinoimaksi tempaukseksi, jolla ei ole mitään tekemistä virallisten kampanjaelementtien kanssa, ellei se namedroppaisi Alexander Stubbia heti alusta pitäen. Sellaisena se voisikin olla vielä tehokkaampi veto mutta tällaisenaankin se herättää kyllä uteliaisuuden - jos ei muuta, niin rehellisen hämmennyksen. Ultra Bran namedroppaamisesta en tosin osaa sanoa juuta eikä jaata - tällaisen "kuittauksen" julkisanominen kummastuttaa hiukan. Toisaalta odotan innolla, josko Saulin kampanjatiimin ehtisi vielä vaikka tuoda Led Zeppelin vetämään Hartwallille tukikeikan. Haaste on heitetty!

---

Loppuun myös aidosti ruohonjuuritasolta kummunnutta sisältöä tämän katsauksen saatteeksi. Eri kulttuuritekijöiden tuki ehdokkaille on yksi median esille nostama teema eikä vähiten Haaviston tukikonserttipommin takia. Tasavertaisuuden nimissä on kuitenkin muistettava, että myös Niinistölle on omistettu hyvää musiikkia, ja kiitos somen, tällainenkin tekele leviää tietoisuudessamme, vaikka genre ei ehkä ensimmäisenä tulisi mieleen Sauli Niinistöä ajateltaessa. Yllätystekijä siis on ainakin saavutettu!

Kampanjasivuja (tykkääjät 29.1.2012):Pahvi-Sauli (1 327)Kahvi-Sauli (180)Sauliberaalit (642)SuperSauli presidentiksi (209)

#opmegaupload tuli, olit valmis tai et.

Olen pitkittänyt tämän blogin perustamispäätöstä moneen otteeseen, mutta tämä yö on sellainen, jolloin asia on vain yksinkertaisesti lyötävä tulille. Vertauskuva virtuaalisesta sodankäynnistä ei ole tuskin koskaan ennen kuvannut todellisuutta kuin tänään. Lyhyesti siitä, mitä on tapahtunut lähiminuuttien aikana. Osoitan myös tämän kirjoituksen myötä yhden mielenkiintoisen havainnon vuoden 2012 maailmasta ja sen historiankirjoituksella tällä kenties hyvinkin raa'alla ja rujolla tekstinpätkällä. Tervetuloa lukemaan Syvällä Somessa -blogia.

Megauploadia kohtaan on hyökätty. Internetin yhden suurimmista internet-sivustoista on onnistunut suututtamaan toimintakonseptillaan tekijänoikeusten perinteiset omistajat siinä määrin, että viranomaiset on valjastettu ympäri maailmaa operaatioon, jossa Virginian syyttäjät ovat aikaansaaneet megauploadin alasajon. Uudessa Seelannissa on myös pidätetty 4 yrityksen johtohenkilöä, mukaanlukien sen perustaja. Megaupload on toiminut yhden internetin perusperiaatteen vaalijana - palveluna, jonka kautta tiedon siirtäminen on äärimmäisen yksinkertaista. Se on vuosien varrella kasvanut standardiksi kyseiselle selainpohjaiselle tiedonsiirtomekanismille. Koska sivusto on ollut 13. suosituin internet-sivusto koko maailmassa, sitä voidaan pitää melkein sen synonyymina. Myös parilla nykyisen pop-musiikin sanansaattajalla on kerrottavaa siitä.

Tämä Megaupload-kehitys on tapahtunut samaan aikaan, kun Yhdysvaltojen edustajistonhuoneessa käsiteltävä SOPA-esitys (Stop Online Piracy Act) on aikaansaanut kansainvälisen skandaalin. Skandaali on ehkä hiukan ladattu termi, mutta se on mielestäni ehkä sopivin kuvaamaan sitä reaktiota, jonka kaukana toisella puolella maailmaa tapahtuva esitys saa loistamaan myös täältä Suomesta käsin, kuin kirkkaan tähden taivaalla. Internetin globaali luonne korostuu tässä siinä mielessä, että SOPA:a vastustetaan muuallakin kuin Yhdysvalloissa. Kaikki tietävät mikä se on, ja miksi siinä veneessä on reikiä pohjassa sen verran, että voisi luulla soutavansa siivilän kanssa. Kokonaisen teollisuudenalan potentiaalinen tuhoaminen on luonnollisesti saanut tuon teollisuudenalan takajaloilleen. Mitä USA:ssaedellä, sitä muualla todennäköisesti myöhemmin.

---

Tiesittekö muuten, että SOPA:n johtava nimihenkilökin - siis se senaattori, jonka nimiuseimmiten tuosta esityksestä uutisoitaessa mainitaan - on itse syyllistynyt tekijänoikeusrikkomukseen? Ironia on makoisaa kuin suklaakakku. Lamar Smith, sinut kyllä muistetaan tulevaisuudessa.

---

Suomessa alkaneena vuonna 2012 ainoa ristiriitainen ja lainopillisesti tukala tekijänoikeuskiista on pyörinyt thepiratebay.orgin ympärillä, kun Elisa määrättiin Helsingin käräjäoikeuden toimesta blokkaamaan kyseinen sivusto ja sen johdannaiset. Julkisuuskynnys ylitettiin moisella tempulla. Todellinen hyöty kyseisestä tempusta TTVK:lle on minimaalinen, koska kaikilla, joita se oikeasti koskee, on tahtoessaan keinot sitä vastaan pokkuroimiseen. Pirkka-niksit aiheesta kun löytyvät helposti parilla hakukoneella syötetyllä hakusanalla. Elisa ja piratebay, näin esimerkiksi. Yksi pieni vesipisara osana suurta ilmapiirinmuutosta.

Keskiviikkona 18. tammikuuta Wikipedian englanninkielinen sivu synkkeni täysin. Ironia on vahvasti läsnä tässäkin teossa, koska esimerkiksi googlen välimuistin avulla tai oikeasti ajoitetuilla selaimenpysähdystekniikoilla (tm) wikinkäyttö ei pysäyttänyt kenenkään ahkeran opiskelijan tiedonhakua. Toisaalta uutiskynnys ylitettiin, ja sekös internetin tehokäyttäjää miellyttää. Ajat muuttuvat, ja kun internet mullistuu, sen uutisen kuuluukin läpäistä perinteisten medioiden seulat. Vastarinta internetin ihmemaassa ei siis olekaan pelkkää nörttien aikaansaamaa turhaa älämölöä.

Asiasta muuten lisää, yllätys yllätys, Wikipediassa! Ken sitten ikinä tapahtumaan omassa tutkielmassaan viittaakin, on hän aikamoisen dilemman äärellä. Harva tuskin uskaltaa väittää, että Wikipediaa validimpi lähde tässä tapauksessa löytyisi! Jos ei muuten, niin primääriaineistona. Välillä näinkin.

Ja jotkut ehkä luulivat tässä vaiheessa, että Wikipedian tummeneminen olisi jotenkin mullistavauutinen. Minä myös. Olihan se tietysti juurikin sitä, mutta Megauploadin alasajo on aloittanut tätäkin suuremman ketjureaktion, joka on saanut taaksensa Wikipedia & co.:takin merkittävämmän tekijän: TIME:n vuoden 2011 tärkeimmän henkilön, Anonymousin. Ei tainnut jäädä kyseisen kuoman ainoaksi suureksi vuodeksi.

---

Twitterissä hashtagit kertovat sitä yhtä totuutta, jota tällä hetkellä ei voi kukaan kiistää: internet on hyvin, hyvin vihainen. Internetin kuitenkin luovat ennen kaikkea sen käyttäjät, kehittäjät ja hyödyntäjät. Web 2.0:n aikaan näitä rooleja on meissä jokaisessa, ja kaikki he menettäisivät valtavasti mahdollisuuksia SOPA:n myötä. Me kaikki käytämme, kehitämme ja hyödynnämme internetin innovaatioita, innostumme uusista ideoista ja luomme niistä inspiroituneena sen seuraavan idean. Axel Brunsin lanseeraama termi produsage, tai "käyttäjätuotanto", osuukin hyvin lähelle.

Anonymous on iskenyt tänään suuria yrityksiä, suuria instituutioita ja ennen kaikkea niitä pieniä prosentteja vastaan, jotka eivät tunne huonoa omaatuntoa ja julista sitä somessa. Occupy America -liikkeeseen hyvin yhteensopiva teko. Monet ovat varmasti sitä mieltä, että tällä teolla on myös negatiiviset seurauksensa. Siteeraten ystäväni äskeistä lausahdusta, internetillä kun on ei ole oikeasti mitään agendaa. Hyökkäykset levittävät tuhoa kuin kranaatin sirpaleet kaikkialle sen ympäristöön. On vaikea ymmärtää, miksi Valkoisen Talon nettisivut ovat yksi DDoS-hyökkäysten kohde, se kun ei ole internetin suuri vihollinen tämän hallinnon aikana. Tämä on kuitenkin pieni yksityiskohta osana suurta uutista, joka tulee ylittämään jälleen kerran uutiskynnykset kautta maailman. DDoS-hyökkäyksetkään eivät ole enää USA-spesifejä. Tilanne elää koko ajan.

Tällä sanomalla testini on ohi, ja tarkistan tämän artikkelin viimeistellen ja oman mielenkiintoni tyydyttäen, mitä #opmegaupload-hashtagin kautta minulle kerrotaan. Miten maailma on muuttunut tämän artikkelin kirjoittamisen aikana? Aloitustilanne oli aikamoinen. Kaadettuja sivustoja olivat mm. RIIA, MPAA, Universal, Vivendi.fr, Yhdysvaltojen Oikeusministeriö, copyright.gov, Hadopi (ranskalainen uusi tekijänoikeusinstanssi) ja BMI (British Music Industry). Mitä uutta?

910 uutta twiittausta. BMW.com breaking down. Universalmusic.es. Warneria yritetään kaataa, FBI:n sivuja myös huhujen mukaan mutta vielä olen ainakin päässyt sisälle niille monenmonta kertaa. #AnonDaily korjaa typosta johtuneen viestin BMW:n kaatumisesta, BMI:tä tarkoittivat kuulemma hekin. WMG kaadettiin näiden parin lauseen aikana. Katsokaa tätä meteliä, sanoisi Antero Mertaranta, jos twiittaisi aiheesta juuri nyt. Mutta päättäkäämme hänen sanojensa sijaan MPAA:n omaan lausuntoon: Twitpicistä napattua:

Our website and many others, including the Department of Justice, were attacked today and the hacker group Anonymous is claiming responsibility for the attacks.

Unfortunately, some groups believe that speech or ideas that they disagree with should be silenced. This could not be more wrong. No matter the point of view, everyone has a right to be heard.

Teitä on kuultu, ystävät hyvät. Katsokaamme siis huomenna sitä, kenen sanat ovat painaneet eniten.